top of page
Search

Hyvää hiuspäivää Hämeenlinnasta, MYClips-hiusten kotipesästä!

Olen Minna, hiusten parissa koko työurani tehnyt kampaaja. Minulla on oma parturi-kampaamo, Hiusstudio Muoto, joka sijaitsee Hämeenlinnassa Kaivokadulla, Goodmanin kauppakeskuksen kupeessa kerrostalon kivijalassa.



Hiuksista en pääse koskaan eroon enkä haluakaan päästä. On niin siistiä, että melkein kaiken nähneenä kampaajana omalta alalta vielä löytyi tällainen uusi ulottuvuus. Tuttu hius on MYClipseina vain hieman eri muodossa.

Hiuksettomuus koskettaa monia ihmisiä suomenniemellä vuosittain. Alopecia voi tiputtaa hiukset nopeasti, ilman mitään ennakkovaroitusta. Alopecia arreata puolestaan jättää jälkensä pälvilaikkuina ja elää ihan omaa elämäänsä ilmestyen aina välillä takaisin. Nämä sairaudet ovat yleensä pitkäaikaisia, mutta hiuksettomuus voi olla myös väliaikaista esimerkiksi sytostaattihoitojen vuoksi. Näihin hiuksettomuuden aiheuttajiin olen törmännyt sekä työni puolesta että omassa lähipiirissäni. Tilanne koskettaa aina!


Jokainen meistä on välillä toivonut, että hiuksemme olisivat paksummat, taipuisammat, tuuheammat, vähemmän pyörteitä, vaaleammat tai jotain muuta kuin mitä omat hiukset ovat. Niin minäkin! Kampaajana voin tuoda apua ja iloa moniin hiushaasteisiin, mutta hiuksettomuuden syntysyiden lähellä olen ollut aika neuvoton. Kun omat hiukset uhkaavat lähteä, niiden arvon huomaa ja tuntee heti. Ei ole enää "bad hair day" niin usein! Hätä on silloin suuri ja neuvottomuus iskee. Alkaa mahdollisesti juoksu lääkäreissä. Toivo paranemisesta on isoin haave. Onneksi lääketiede voi auttaa meitä monissa asioissa. Alopecia-autoimmuunitaudin kohdalla "syy tuntematon" on kuitenkin edelleen todellista.


Voiko omista, vielä päässä olevista hiuksista tehdä jotakin tulevan hiuksettomuuden varalle?

Nämä asiakkaiden kysymykset ja huolet jäivät minua vaivaamaan. Syksyllä 2017 tartuin härkää sarvista ja aloin tutkia asiaa enemmän. Löysin vanhan tekniikan, tressauksen. Sen avulla hiuksista on punottu peruukkimaailmassa hiusnauhaa jo satoja vuosia sitten. Aasian markkinat ovat tressaustaitoa tukahduttaneet; sieltähän tulee maailmalle suurin osa pidennyshiuksista. On ollut helppoa tilata valmista "human hairia".



Sellaista intoa ja luovuuden tuskaa en ole ennen kokenut, kun aloin opetella tressaustekniikkaa kotosalla! Hiuslettejä keräsin omilta asiakkailtani. Tressaustekniikka kiehtoi ja kysymyksiä heräsi. Millä tätä tehdään? Miten saada punos aikaiseksi? Mikä pitää hiukset kasassa? Käännyin isäpuoleni suuntaan ja Seppo otti innovaattorina haasteen vastaan leukaansa hieroen. Siitä alkoi yhteinen hieno projektimme, joka monen kokeilun ja testaamisen kautta on nyt aika lailla valmis tuote. Tressauslaitteesta tuli erittäin toimiva ja viimeisiä silauksia ulkomuotoon ja toimivuuteen on tehty tänä talvena. Laite olisi jäänyt torsoksi ilman Sepon näkemyksiä ja taitoa toteuttaa toiveitani ja ajatuksiani. Hiusnauhaa olen näinä neljänä vuotena punonut kymmeniä metrejä ja kehitellyt mallistoa käyttöpalautteen mukaan. MYClipsien syntyminen on ollut monen testaamisen, kokeilun ja pohdinnan tulos.


Hiusnauhan punominen on kiehtovaa ja mielenkiintoista. Nauhaa alkaa syntyä loimilankojen väliin – varmasti kaikki käsityön ystävät tunnistavat tämän meditatiivisen tilan. Saa tehdä punosta hiljaa omissa mietteissään ja samalla kuitenkin päässä pyörii monen monta ajatusta. Yhteen päähineeseen voin punoa yhteensä yli metrin verran eri levyisiä klipsejä.


Paljas pää on kuin puhdas valkoinen paperi. Koen, että MYClipseillä voin piirtää uudet kehykset näille ainutlaatuisille naisille. Sytyttää silmiin ilon kipinän. Miltä minä saan halutessani tänään näyttää? Klipsit kiinni aluspäähineeseen ja menoksi! Hiusklipsit eivät ole peruukki vaan vaihtoehto. Toisille peruukki on liian täydellinen hius ja he kaipaavat kevyempää vaihtoehtoa. Toiselle MYClipsit ovat peruukin rinnalla toimiva pari esimerkiksi liikunnan ajaksi. Joku ei ole koskaan halunnut tai viihtynyt peruukissa ja on saanut kaipaamansa hiukset takaisin MYClips-hiuksilla. Sytostaattihoitojen aikana iloa ovat tuoneet omat hiukset klipseinä.


MYClips-hiukset alkavat elää ihan uutta elämää, kun ne pääsevät uuteen kotiin. Kohtaamme asiakkaiden kanssa kampaamolla ja puhelimessa. Usein kommentoimme pelkin viestein MYClips-toiveita, kun tilauksia tulee eri puolilta Suomea. Asiakaskokemukset ovat olleet rohkaisevia ja olen saanut loistavia kehitysideoita.


Vaikka hiuksettomuus on todellista, on ollut ilo huomata, miten MYClipsit ovat hiuksettomuuden kuormaa helpottaneet ja tuoneet uusia hyviä hiuspäiviä arkeen. Hymyt peilin kautta ja kommentit "Hei, peilistä katsoo jälleen tuttu minä" ovat niitä asioita miksi tätä työtä haluan tehdä.


Ihanaa hiuspäivää meille kaikille tasapuolisesti!

Minna

bottom of page