
Kokemuksia MYClips-hiuksista

MYClips-pantatukan käyttäjä
Pantatukka on niin helppo ja huoleton käyttää ja testattu toimivuus reissussakin, kaikki hyvin siis sen suhteen. 👌🏻 Ihan aluksi tuntui, että pannan ommel kiristää juuri korvien yläosasta päältä kun menee, mutta se ongelma on poistunut kokonaan, kun panta varmaan pehmentynyt käytössä. Olen 3 kertaa pessyt, käytän kosteuttavia aineita ja kuivatan Oskarin oksassa.
Vielä pitää mainita, että saan edelleen melkein joka päivä palautetta, miten upea pantatukka on ja miten väri tuntuu ihan omannäköiseltä. On siis päivittäisessä käytössä töissä ja työkavereille olenkin kertonut avoimesti oman alopeciatarinani. 🌸
Eli oikein hyvää käyttökokemuspalautetta täältä, kiitos Minna 😍
MYClips-pantatukan käyttäjä Maria
Kuulin ensimmäisen kerran MYClipsistä, kun googlailin peruukkeja, tiesinhän, että sytostaatit on tulossa ja hiukset lähtevät. Seuraavan kerran kuulin asiasta, kun sain palvelusetelin Kanta-Hämeestä ja kuulin, että se käy myös MYClipseihin. Minulle hiusten menetys ei ollut niin iso juttu, olin pari kertaa aiemmin leikannut hiukset ihan lyhyeksi. Peruukki tuntui jotenkin vieraalle ajatukselle, käytän paljon lippiksiä ja hattuja ja sille peruukkikin tuntui - hatulle. Ja sitä en halunnut, hattu hatun alla.
Otin yhteyttä MYClipsin Minnaan ja hän sanoi, että tulisin paikalle ennen ensimmäistä sytostaattia ja hiukset leikattaisiin talteen, olivathan ne aika pitkät. Muutaman viikon olin lyhyellä tukalla ja sain jo sitten pantatukan käyttöön. Olimme suunnitelleet sen yhdessä, omaa käyttötarvettani ajatellen. Se tuntui luonnolliselta, luonnollisesti - olihan se omaa hiusta. Mukana oli myös otsatukkaklipsi, mikä sai kokonaisuuden näyttämään vielä aidommalle. Seuraavana päivänä olin jo puolisoni kanssa syömässä ravintolassa ja en huomannut mitään eroa aiempaan!
Voin kuvitella, että jos hiuksista luopuminen tuntuu hirveältä ajatukselta, se on helpompaa, kun tietää ettei niistä tarvitse luopua kokonaan. Minna myös kohtasi minut ihmisenä ja ei tullut oloa, että pitää alkaa selittelemään omaa tilannetta. Nyt hiukset jo alkavat kasvamaan, mutta tarvittaessa voin silti käyttää vielä pantatukkaa!
Suosittelen lämpimästi MYClipsiä. Väliaikainen luopuminen hiuksista ei ole koskaan helppoa, mutta tämä auttaa siinä paljon.


MYClips-pantatukan
käyttäjä Sirpa
Kun sain tietää MYClipseistä tuli heti tunne, että no nyt toiveeni toteutuu ja piti heti hankkia itselle pantatukka peruukin kaveriksi.
Pantatukka on ilmavampi ja viileämpi käyttää. Minäkin hikoilen paljon päänahasta ja päänahkani on myös arka ja kutiseva.
Klipseillä onnistui tosi hyvin vanhan peruukkini modifiointimuutos, kun halusin lyhyestä mallista pidemmän.
Pantatukasta saa helposti tehtyä poninhännän, nutturan ja lettikampauksia. Pantatukka on kätevä käyttää viileämpi esim. liikunnassa ja kuumalla ilmalla kuin peruukki.
Töissä käytössä peruukki ja vapaa-ajalla pantatukka.
Suosittelen! 👌🏻
Sirpa, alopeetikko
MYClips-hiusten käyttäjä Tiia
MYClipsien kokeilu sai heti minut tuntemaan olon enemmän itseltäni, kuin olisin saanut osan omasta identiteetistä takaisin.
Olen ollut kiitollinen, että voin kulkea samanlaisena ponnaripäänä kuin aiemminkin.
Peruukkia en edes harkinnut, ne mitä olen koittanut tuntui itselle todella vieraan tuntuisilta ja materiaali tuntui käteen karhealta, omat hiukseni ovat ohuet ja silkkisen liukkaat.
Suosittelen lämpimästi MYClipsejä muillekin.
MYClipsejä olen pitänyt eniten leveän trikoopannan ja turbaanimaisen solmupannan kanssa mutta myös monilla muilla tapaa. Muunneltavuus on melko helppoa. Ainoastaan ns. otsatukattomuus on ollut vähän hankalaa, pipon kanssa hiuksia on ”kasvoilla” joko liian paljon tai vähän verrattuna omiin hiuksiin.
MYClipseissäni on mukana sekä minun että alle kouluikäisen lapseni lahjoittamat hiukset. Hän on ollut todella ylpeä, kun on pystyi auttamaan äitiä tällä tavoin ja viihtyy itse lyhyissä hiuksissaan, toisin kuin äiti.
Tiia


MYClips-hiusten käyttäjä Susanna
Alla Susannan kokemuksia MYClips-hiuksista:
Millaisia tunteita MYClipsit on sinussa herättänyt?
Omien hiusteni lähtö ei tuntunut niin pahalta, sillä tiesin saavani MYClipsit. Rakastuin MYClipseihin jo kuvien perusteella. Tunne on pysynyt samana.
Miten MYClipsien käyttö eroaa peruukista?
MYClipsit eroavat peruukista muunneltavuuden kannalta. Pesu ja hoito onnistuu normaaleilla hiustenhoitotuotteilla.
Suosittelisitko MYClipsejä?
Suosittelen lämpimästi MYClipsejä. Elämäntilanteeni parani kertaheitolla MYClipsien myötä. Hiukset on tärkeä osa identiteettiäni.
Millainen muunneltavuus MYClipseillä on?
MYClipsien muunneltavuus on todella kätevää ja nopeaa. Voit halutessasi käyttää klipsejä erilaisissa päähineissä, kiinnittää niitä valmiiksi vaikka pariin eri hattuun. Liikkeelle lähteminen on nopeaa, nopeampaa ja helpompaa kuin omilla hiuksilla aikanaan.
Tehtiinkö MYClipsit omista vai hiuslahjoitushiuksista?
MYClipsini tehtiin lahjoitetuista hiuksista. Omia hiuksiani käytettiin erään nuoren pantatukkaan.
Susanna
MYClips-hiusten lahjoittaja Noora
Miksi halusit luovuttaa hiuksesi?
Tuli sellainen tunne, että en tarvitse hiuksiani enää ja ajattelin että olispa hienoa jos joku muu voisi niitä hyödyntää, sitten muistin että Minna oli käynnistänyt jonkun uuden jutun, jossa käytetään luovutettuja hiuksia.
Mistä kuulit MYClipsistä?
Somesta kuulin, muistaakseni näin päivityksen, jossa haettiin pitkätukkaisia luovuttajia.
Miksi valitsit MYClipsin lettisi jatkotyöstäjäksi?
Halusin antaa hiukseni johonkin missä niistä on oikeasti hyötyä ja olikin todella palkitsevaa nähdä niiden uusi elämä.
Terveisesi henkilölle, jonka hiuspäivästä teet hyvän lahjoituksellasi:
Tuo tukka oli minun päässäni aina takussa ja sekaisin, nyt kun se on irrotettu päästäni, olen kuvista huomannut kuinka sileä ja taipuisa siitä on tullut. Se on selvästikin päässyt parempaan kotiin. <3
Minkälaisia ajatuksia ja tunteita koit kun olit yhteydessä tai tulit ensimmäistä kertaa tapaamaan Minnaa?
Innostusta! Kun tukka lähti päästäni tunsin vapautta, sitten kun näin sen hiusnauhassa ajattelin, että sen oli aikakin mennä jonkun osaavamman käsiin.
Noora


MYClips-hiusten käyttäjä Aino
Millaisia tunteita MYClipsit on sinussa herättäneet?
Aino: No mä olin tosi ilonen kun mä sain ne. Mä oon vähän miettinyt että miten se Minna saa niistä niin aidon näköset.
Äiti: Olen iloinen, että on tällainen alakouluikäselläkin toimiva, luonnollinen vaihtoehto. Lapsen ilo ja hymy on se paras ja aidoin palaute. Olen myös tosi kiitollinen Minnalle, kun hän on tehnyt kampaamokäynneistä ja klipsien sovittelusta lapselle mieluisia ja spesiaaleja juttuja, joita odotetaan innolla.
Miten MYClipsien käyttö eroaa peruukeista?
Aino: Ei ole kokemusta.
Äiti: MYClipsit ovat luonnollisen näköiset myös lapsella. Ihanaa kun saimme MYClips-hiukset käyttöön muutamassa viikossa, luonnonhiuksesta tehtyä peruukkia joutuu tällä hetkellä odottamaan aika pitkäänkin.
Suosittelisitko MYClipsejä?
Aino: kyllä
Äiti: kyllä
Millainen muunneltavuus MYClipseillä on?
Aino: no niitä saa kiharrettua, ei oo kyllä kiharrettu mut sais, sit niitä saa suoristettua, ja värjättyä. Ja sit niihin sais niitä väriklipsejä.
Mikä MYClipseissä on parasta?
Aino: se että niiden paikkoja saa vaihdeltua. Ja sit voi käyttää eri pipojen ja pantojen kaa.
Äiti: Se, että Alopecian vuoksi ei jää asioista paitsi. MYClipsien kanssa lapsi voi hyppiä trampalla tukka hulmuten ja laittaa vappuna pinkkiä väriä hiuksiin, kun kaveritkin laittaa.
Aino, 10 v. Alopecia
MYClips-hiusten kampaaja Kaisa
Mistä kuulit MYClipsistä?
Tapasin minulle entuudestaan tutun Minnan hiusalan yrittäjien messuilla ja kiinnitin heti huomiota hänen MYClips innovaatioon joka oli messuilla esittelyssä.
Tiedätkö mistä asiakkaasi sai ajatuksen hiustensa luovuttamisesta?
Olimme sopineet Cutrinin hiusmalliksi tulevan Oton kanssa ison hiusmuutosprojektin, jossa hänen pitkät hiukset leikattiin lyhyiksi. Otto halusi tietää onko hänen pitkistä ja paksuista hiuksistaan kenellekään iloa jatkossa. Hänelle hyvät teot ovat tärkeitä. Otto tiesi, että hiuksia voidaan hyödyntää pidennyksiin tai peruukkeihin.
Minkälaisia ajatuksia ja tunteita koit, kun olit yhteydessä ensimmäistä kertaa Minnaa lettien luovutuksen puitteissa?
Yllätyin positiivisesti. Soitin Ennen kuin törmäsin MYClipsiin luulin, että klipsihiuksia tekevät vain ulkomaiset yritykset. MYClipsiin sidontatekniikka ja ajanhenkinen ja muodikas tapa työstää hiuksia asusteiden kanssa yllätti. Pääsin näkemään läheltä kuinka vaikuttavia ja helppoja hiusmuutoksia voidaan saada aikaan MYClipseillä. Hienoa, että löytyy myös suomalainen eettinen vaihtoehto MYClips tuote ja palvelu!
Kaisa Vuorenpää
Head of Education, CUTRIN





